Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
04.07.2008 - 14:17
Kesälomani on puolivälissä ja kurssiasiat olleet lähes täysin poissa kuvioista. Tosin tällä viikolla luin tilaamiani blogeja, mutta siihen se jäikin. En voi muuta kuin ihmetellä ja ihailla Helin taitoja ja aktiivisuutta, todella mahtavaa. Minä aion lomani jälkeen tehdä rästitehtäviä niillä taidoilla kuin minulla on.

Tänä iltana täällä juostaan 20. yömaraton. Menen sekä katselemaan - en siis missään tapauksessa osallistumaan! - että työskentelemään mehuasemalle. Sää on tällä hetkellä erinomainen, ehkä ei enää illalla liian kuumakaan. Porukkaa kylällä on todennäköisesti luvassa jopa runsaanlaisesti.


08.06.2008 - 13:44
Näköjään lähes kuukausi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Olen toki viettänyt aikaa kurssiasioiden parissa jollakin tapaa lähes päivittäin, vaikka olin tässä äskettäin sairauslomallakin.

Runeen en viitsinyt mennä luomaan hahmoa, mutta katsoin ohje-videon, joka oli mielestäni selkeä, joten meikäläinenkin olisi ehken osannut pelata. Kirjastossamme jouduttiin Rune-villityksen ollessa kuumimmillaan rajoittamaan peliaikaa puoleen tuntiin kerrallaan, koska pelaaminen aihetti häiriötä lähinnä siten, että kahden pelaajan ollessa koneillaan he huutelivat toisilleen kommentteja, ohjeita jne. Lisäksi kielenkäyttö ei aina ollut ihan sopivaa. Tosin emme puutu peliaikaan pahemmin enää nykyisin, varsinkaan jos koneille ei ole muuta kysyntää ja pojat pelailevat ihan kiltisti. Onpa joku poika viettänyt runen parissa neljäkin tuntia yhteen soittoon! Minulla oli myös hiukan negatiivinen käsitys runesta, mutta luettuani opuksesta Nuortenkirjastotyön käsikirja asiaa käsittelevän luvun pelin luonne selkiintyi paremmin.

Nyt ulos viettämään aurinkoista, mutta tuulista sunnuntai-iltapäivää.

Slideshare
14.05.2008 - 13:52

Nyt olen käynyt Suomi24:ssa surffaillen siellä sun täällä. Mutta en vielä ainakaan löytänyt kiinnostavaa foorumia, mihin osallistua, kävin mm. kirjasto-, elokuva-, televisio-osioissa. Tsekkasin myös Pohjois-Savon (nykyinen asuinseutu), Kymenlaakson (lapsuusaika) sekä Keski-Suomen (syntymäpaikka Jyväskylä), muttei oikein kolahtanut. Mutta käynpä siellä uudemman kerran.

Seuraavaksi siirryinkin Irc-galleriaan, missä en ollut IKINÄ käynyt.  (Lassilan esiselvitysraportin olin jo tulostanut itselleni viime syksynä, kun eka kerran puhuimme kirjastoverkkomme lasten nettisivuista.) Galtsun käyttäjiä näkyi omalla paikkakunnalla olevan 123 ja naapurikunnassa Lapinlahdella 242. En kirjautunut ja tuskin tulen niin tekemäänkään, mutta käynen ircissä toistekin. Klikkasin kuitenkin yhteisöt ja sieltä bongasin Subwayn. Syy miksi juuri se, koska olin viime viikonvaihteessa Munchenissä, jossa tuli tutustuttua sekä myös tilattua syötävää hotellin vieressä sijaitsevasta subista. Mielenkiintoinen kokemus ja patonki täytteineen maistui tosi hyvältä! Reissusta kotiin tultuani kävin sitten eilen tutkailemassa 23asiaa- tehtäviä ja montahan niitä oli tullut lisää. Pitänee pikku hiljaa ruveta tutustumaan tarkemmin.

29.04.2008 - 12:39

Nyt olen lisännyt itselleni syötteitä  eli lisäsin Hesarin, Iltasanomat, Kirjastot.fi- ammattikalenterin sekä -tiedotteet ja Ylen uutissivuston. Kotikoneelle laiton iGooglen kotisivukseni. Mielestäni syötteiden tilaaminen sujui alkuvaikeuksien jälkeen mutkattomasti ja lukijaa on helppo ja  kiva käyttää. Syötteet olivat minulle ennestään ihan  tuntematon asia, mutta nyt on mukavaa seurata päivitetysti eri tapahtumia. Messengeriin olen myös ilmoittanut yhteystietoni, josko sitä huomenna vappuaattona ehtisi käymään. Aikaa edelleenkin on rutkasti mennyt, mutta yhä mielenkiintoisemmaksi kurssi on muuttunut. Ja kun monien yritysten jälkeen huomaa vihdoin onnistuneensa ja tajunneensakin jotakin, oi sitä hyvän mielen tunnetta! Delicious on toistaiseksi ainakin minulle lähes hallitsematon, vaikka jotain minä kait olen sielläkin tehnyt, mutta jyvälle en oikein ole päässyt. Mielelläni edelleenkin otan vastaan vinkkejä ja ihan simppeleitä selkokielisiä ohjeitakin, kiitos.

26.04.2008 - 10:57

Tämän kevään viimeistä lauantai-työvuoroa tekemässä. Tällä hetkellä asiakkaina pari lehdenlukijaa sekä poikia Runessa. Tuskin kovin vilkas päivä tulee, sillä aurinko on paistanut ihanasti aamusta alkaen ja mieluiten minäkin olisin vapaalla ja ulkoilemassa. Eilisiltana aloittelin pihamaan rapsuttelua, mutta lunta on vielä sen verran, ettei sitä pysty paljoa tekemäänkään. Kirjaston pihamaallakin alkoi juuri melkoinen meteli koneen tultua asfaltin puhdistukseen. Eli pölyä ja mölyä!

Jospa sitten vähän kurssiasioita. Nyt olen lukenut kurssilaisten blogeja ihan urakalla ja myös käynyt täydentelemässä kurssin myötä hankittuja ennestään lähes tuntemattomia ohjelmiani. Aikaa tosiaan on mennyt, mutta onnekseni en pelkää yrittää ja kokeilla, vaikka en hallitse enkä ymmärrä mm. kaikkia kurssilaisten käyttämiäkään termejä. Mesettämään taidan yrittää huomisiltana. Torstai-iltana tosin jo harjoittelin miniäni kanssa. Tuostapa hyvä aasinsilta: minulla on kaksi poikaa ja siis kaksi miniääkin ja heillä kummallakin yksi lapsi, Aatu 5 vee ja Pihla, kohta 1 vee. Hehän he ovat mummon ykkösasiat.

Taidan nyt ruveta tekemään ennakkotilauksia ensi syksyn kirjoista.

Kirjoittaja
Kuvaus
Elämäni ensimmäinen blogi, joka perustettu 23asiaa -kurssia varten.